Kameravalvontaopas

Mistä asioista kameravalvontajärjestelmä muodostuu ja mihin kiinnittää huomiota hankintavaiheessa?

 

Tämä opas on tarkoitettu sinulle, joka olet aikeissa hankkia kameravalvontajärjestelmän, mutta et vielä oikein tiedä mihin asioihin tulisi kiinnittää huomiota. Valvontakamerajärjestelmät voivat tuntua monimutkaisilta, varsinkin henkilölle, jolla ei ole IT-taustaa. Siksi haluamme avata aihepiiriä kameravalvonta-asiantuntijan vinkkien avulla. Opas on tarkoitettu lähinnä ammattimaiseen käyttöön tarkoitettujen valvontakamerajärjestelmien hankinnan avuksi.

Kokosimme kameravalvonnan hankintavinkit -oppaaseen tyypillisimpiä aiheita, joilla on vaikutusta kuvan laatuun, järjestelmän käytettävyyteen ja hinnoitteluun.


Käyttötarkoituksen määrittely

Kameravalvontajärjestelmän suunnittelussa lähtökohtana on kohteen ja käyttötarkoituksen määrittely. Karkeasti käyttötarkoitusta voi jaotella esimerkiksi näin:

1. Perustaso: Valvontakamerajärjestelmää käytetään yleisvalvontaan passiivisesti. Tallenteiden katselu on satunnaista, lähinnä silloin kun epäillään jotain tapahtuneen. Järjestelmä ei ole keskeisessä roolissa päivittäisessä työssä.

2. Ammattikäyttö: Valvontakamera on aktiivisessa käytössä ja kiinteä osa päivittäistä työtä, mutta järjestelmän käyttö on hyvin ihmistyövaltaista.

3. Vaativa ammattikäyttö: Valvontakameroiden käyttöä tehostetaan esimerkiksi älykkäällä tallentamisella tai smart search -toiminnoilla.

4. Tehostettu ja automatisoitu työ: Älykkäät kamerat tekevät itsenäistä havainnointia, automatisoituja hälytyksiä ja muodostavat signaaleita muihin järjestelmiin videoanalytiikan avulla. Järjestelmään on kytketty myös muita sensoreita kameroiden lisäksi. Ihmistyön osuutta minimoidaan.

Business Intelligence: Valvontakamerajärjestelmä tuottaa valvontakuvasta tietoa, joka auttaa päivittäisessä johtamisessa. Sen avulla voidaan mallintaa muun muassa liikenne- ja ihmisvirtoja.

 

Huom. Valvontakuvia voivat katsoa ainoastaan tietosuojarekisteriselosteessa mainitut henkilöt, jotka ovat samalla rekisterinpitäjiä. Palveluntarjoaja saa katsoa valvontakuvia asiakkaan puolesta ainoastaan siinä tapauksessa, että yrityksellä on lupa vartiointiliiketoimintaan. Palveluntarjoaja voi kuitenkin viranomaisen pyynnöstä toimittaa valvontatallenteita esimerkiksi poliisille rikostutkintaa varten.  

 

mitkä asiat vaikuttavat kameroiden valintaan?

  • Käyttötarkoituksen määrittely
  • Passiivinen vai aktiivinen käyttötarkoitus
  • Onko tarkoituksena saada aikaan pelotevaikutus vai kameran huomaamattomuus?
  • Kameroiden sijoittaminen (korkeus, etäisyys kuvauskohteesta jne.)
  • Tarvitaanko väri- vai mustavalkokuva
  • Olemassa olevien kameroiden, VMS-järjestelmän, verkon ja kaapelointien hyödyntäminen
  • Olemassa oleva kaapelointi vs. langattomuus
  • Liitetäänkö järjestelmä toisiin järjestelmiin
  • Paikallaan oleva vai siirrettävä kamera?
  • Ympäristön vaikutus: tärinä, lämpötila, kontrastit, valaistuserot, liike jne.
  • Uutta tekniikaa: ohjattava, multisensorikamera tms.
  • Käytettävissä oleva budjetti ja rahoitusvaihtoehdot (esim. leasingrahoitus)

 

industrial_camera

 

Lataa opas sähköpostiisi

Opas kameravalvonnan hankintavinkeistä

Ota talteen nämä vinkit pdf-oppaan muodossa, jonka voit myös lähettää muille.

 

Lataa tästä

opas-kameravalvonnan-hankintavinkit_crop

 


Uudet teknologiset ratkaisut

Perusvalvontakameroilla on oma vakiintunut paikkansa, mutta markkinoille on tullut myös uusia, mielenkiintoisia ratkaisuja ja teknologiaa, jotka saattavat parantaa kuvaa, monipuolistaa sitä merkittävästi ja säästää käyttökuluissa. 

Valvontakamerajärjestelmiä suunniteltaessa kannattaa aina huomioida, että hinta muodostuu useista asioista. Pelkkä kameralaite ei vielä yksinään riitä, vaan toimivaan järjestelmään tarvitaan yleensä lisenssit VMS-järjestelmään, sähkövedot ja kaapeloinnit, sekä asennuspisteen vaatimat tarvikkeet, esim. asennusjalka. Lisäksi asennustyöllä on oma hintansa, joka saattaa olla joko urakka- tai tuntiperusteista.

Tästä syystä voi olla järkevää pohtia yksittäisen kameran sijaan ratkaisuja, joilla yhdestä asennuspisteestä voi saada enemmän tehoja irti. Esimerkiksi avoimella paikalla kannattaa miettiä olisiko useaan suuntaan kuvaavalla multisensorikameralla mahdollisuus tehostaa valvontaa sen sijaan, että eri pisteisiin laitetaan erilliset kamerat. Samalla in mahdollista säästää monen erillisen kameran kuluissa.

 

Multisensorikamera

Samassa laitteessa on useita kameroita, joka mahdollistaa yhden panoraamakuvan  tai neljä erillistä kuvaa eri suuntiin. 
Kameran etuna on säästö asennuskuluissa ja lisenssimaksuissa. (Yksi asennuspiste, kaapeli ja lisenssi).

multisensorikamera

VALVONTAKAMERATYYPIT

runkokamera

Runkokamerat

Valvontakameroiden klassikko, jossa saattaa olla vaihdettava kotelointi ja objektiivi.

Bullet-kamera

Bullet-kamera

Pienikokoisempi versio runkokamerasta, mutta yleensä ei ole mahdollista vaihtaa osia.

kupukamera

Kupukamera

Kupukamerassa objektiivi on suojassa kirkkaan tai tummennetun kuvun sisällä.

Turret-kamera

Turret-kamerat

Turret-kamera on teknisessä mielessä bullet- ja kupukameran yhdistelmä, mutta ilman suojakupua.

PTZ-kamera

PTZ-kamera

Tätä kameraa voi kääntää liikkuvan kohteen mukaan tai laajan ulkoalueen eri kohtien valvontaan.

lämpökamera

lämpökamera

Lämpökameran toiminta perustuu optiikan sijaan lämpösäteilyn kuvaamiseen.

drone

Drone

Drone-kamerat soveltuvat myös valvontakäyttöön muun muassa laitosalueiden tarkastuksiin, vuotojen paikantamiseen ja lämpökamerakuvaukseen.

puettava kamera

Puettava kamera

Puettava kamera tallentaa tilanteen napin painalluksella. Laitetta käytetään paljon poliisin ja vartijan työssä, mutta myös teollisuudessa on paljon sovelluskohteita.

kalansilmäobjektiivi

Kalansilmäobjektiivi

Kalansilmäobjektiivikamera kiinnitetään kattoon tai seinäpintaan ja se kuvaa 180 tai 360 asteen kuva-alan. Yhdellä kameralla pystyy valvomaan hyvin laajaa yleiskuvaa.

multidirectional-kamera

Multidirectional

Multidirectional-kamerassa on useita objektiiveja, esimerkiksi 4 erillistä kameraa.

puettava kamera

Puettava kamera

Puettava kamera tallentaa tilanteen napin painalluksella.

EX-kamerat

EX-kamera

Räjähdysvaarallisiin tiloihin suunnitellussa kamerassa on vankka teräskotelo.

EMP-kamera

EMP-kamera

Elektromagneettiselta pulssilta suojattua EMP-kameraa käytetään lähinnä kriittisissä kohteissa.

BI-Spectrum-kamera

BI-Spectrum-kamera

Tässä kameratyypissä on samassa laitteessa optinen kamera ja lämpökamera.

Modulaarinen kamera

Modulaarinen kamera

Modulaarinen kamera voidaan liittää osaksi toista järjestelmää tai laitetta.

Lataa opas sähköpostiisi

Opas kameravalvonnan hankintavinkeistä

Ota talteen nämä vinkit pdf-oppaan muodossa, jonka voit myös lähettää muille.

 

Lataa tästä

opas-kameravalvonnan-hankintavinkit_crop

 

Vanhojen kameroiden hyödyntäminen

Tyypillinen tilanne on vanhan, olemassa olevan valvontakamerajärjestelmän uudistaminen tai laajentaminen. Tällöin on luontevaa, että toiveena on hyödyntää vanhat laitteistot, jos niissä vain suinkin on vielä elinkaarta jäljellä. Toimivia laitteita ei yleensä tarvitsekaan poistaa käytöstä ja korvata uusilla, onhan se myös taloudellisempaa ja ekologisempaa. 

On kuitenkin olemassa tiettyjä tilanteita, joissa vanhojen kameroiden säästäminen osana järjestelmää ei ole enää tarkoituksenmukaista, koska ne voivat joko estää järjestelmän uudistamisen tai niiden elinkaaren jatkaminen ohjelmistopäivityksin jne. voi tulla kalliimmaksi kuin uuden kameran ostaminen.

Toisaalta kamerat eivät ole ainoita asioita, joita huomioida järjestelmän kokonaisuudessa. Myös kaapelointi vaikuttaa merkittävästi siihen miten hyvä tiedonsiirtokyky sillä on ja minkälaisia laitteita siihen voidaan liittää.

👉Lue blogistamme miten arvioida vanhojen kameroiden soveltuvuutta jatkokäyttöön.

 


kuvanlaatu

Me Emsecissä ajattelemme, että kuvan laatu valvontakäytössä on todella merkityksellinen asia. Jos jotain ikävää on sattunut, mutta valvontakamerakuva on rakeista mustavalkokuvaa, josta ei voi tunnistaa ihmistä tai ajoneuvoa, on hyvä kysymys, mitä tarkoitusta laitteisto palvelee? Käyttötarkoitukseen sopimatonta kuvaa ei voi enää jälkikäteen parantaa.

Nykyteknologia mahdollistaa erittäin laadukkaan valvontakuvan. Mitä kriittisempi ja riskialttiimi kohde, sen tärkeämpää on varmistaa, että kuva on tosipaikan tullen käyttökelpoista.

Ota lähtökohdaksi laadukas kuva

Kameroiden tuottamassa kuvanlaadussa on isoja eroja. Siksi on tärkeää kiinnittää tähän asiaan huomiota hankintavaiheessa.

Tässä Boschin esimerkkivideossa havainnollistetaan eroja kuvanlaadussa erilaisilla kameroilla samassa kohteessa. Erot korostuvat haastavissa valaistusolosuhteissa.

 

Fysiikan lait - etäisyys kohteesta ratkaisee

Yleiskuva isosta alueesta ei vielä välttämättä riitä siihen, näkyykö ihminen tai ajoneuvo tunnistettavasti. Valvontakamera-alalla on useita menetelmiä, joiden avulla voi suunnitella tarvittavaa kuvakokoa. Näitä ovat esimerkiksi DRI tai DORI.

Verkosta löytyy myös työkaluja, joiden avulla voi itse kokeilla eri kameroita, etäisyyksiä ja henkilön tunnistettavuutta. 

IPVM Camera Calculator on monipuolinen työkalu IPVM:n jäsenille (199 USD/vuosi). Systeemissä on useiden eri kameravalmistajien laitteita.

Kameravalmistajilla on maksuttomia suunnitteluohjelmia, mutta tyypillisesti valittavissa on vain valmistajan omia laitteita.

Axis Communications Site Designer 2

Bosch IP Vide System Design Tool (tietokoneelle ladattava ohjelmisto)

Hikvision , Hik Design Tool (tietokoneelle ladattava ohjelmisto)

IPVM 3 IPVM 4

 

 

Resoluutio ja kuvakoot

Videokuvassa resoluutiolla tarkoitetaan pikseleiden määrää kuva-alalla. Mitä enemmän kuvassa on pikseleitä, sen tarkemaa videomateriaali on. Toisaalta mitä enemmän kuvassa on pikseleitä, sen huonompi on kameran hämäränäkökyky.

Videokuvan resoluutiot

videokuvan resoluutiot

 

Full HD -kuvan uusi vaihtoehto on 4K-video (4096 X 2160 pikseliä), joka on neljä kertaa Full HD -videon kuvakoko (1920 X 1080). Jos valitset 4K-videon, ota huomioon, että saadaksesi täyden hyödyn 4K-valvontakamerasta, tarvitset myös videoiden katseluun 4K-näytön, tarpeeksi tehoa toistolaitteelta ja internet-yhteydeltä.

 

Haastaviin olosuhteisiin parempi kamera

 

Kohteissa, joissa on erittäin tärkeää saada aikaan tunnistettava kuva pimeässäkin, kannattaa etsiä värikuvaa tuottava kamera. Normaalisti valvontakamera kuvaa mustavalkoisena pimeässä ja siitä on mahdoton ta sanoa oliko kuvassa näkyvällä henkilöllä punainen vai vihreä huppari, tai oliko pihaan ajanut pakettiauto harmaa vai vaaleansininen.

Pimeässä kuvaamiseen on useita erilaisia teknisiä ratkaisuja. Pyydä myyjää esittelemään niitä, jotta voit vertailla niiden sopivuutta tarpeeseesi.

Olosuhteisiin, joissa on suuret kontrastit, kuten esimerkiksi pimeässä kirkasta valoa, kannattaa käyttää dynaamista kameraa.

 

Kuvatahti ja kohina

Videokuvan laatuun vaikuttaa myös kuvatahti (FPS, Frames per second), eli kuinka monta ruutua sekunnissa näytetään. Valvontakamerakäytössä se on tyypillisesti 10 - 15 fps, mutta nopeasti liikkuviin kohteisiin vaaditaan noin 25 - 50 fps. Peruskohteissa voi riittää jopa 3 - 6 fps.

Kun videokuvaan tulee kohinaa/pikselöitymistä, bittivirta ja siirtonopeustarve nousevat huomattavasti. Kohina aiheuttaa huonoa kuvanlaatua ja turhaa rahanmenoa.

Huonolaatuinen tai vanha kamera voi aiheuttaa enemmän kohinaa, erityisesti huonoissa valaistusolosuhteissa.

moving traffic at night with moving lights

Kuvien pakkaminen

Videotiedostot pitää pakata tallennustilan ja kaistankulutuksen säästämiseksi. Pakkauksen taso ja kuvan resoluutio vaikuttavat koettuun kuvanlaatuun.

Kuvien pakkaamisessa on useita standardeja. H.265 HEVC (High Efficiency Video Coding) on kehitetty version H.264 (MPEG 4) seuraajaksi.

Tämä mahdollistaa esimerkiksi 4K-videonpakkauksen tehokkaasti, jopa puolet pienemmän kaistankulutuksen ja 50 % tehokkaamman tallennustilan käytön. Toisaalta kuvan näyttämiseen (dekoodaus) tarvitaan enemmän suorituskykyä.


Valvontakameroiden tallennustavat 

  • Edgetallennuksella tarkoitetaan esimerkiksi kameran muistikorttia. Sitä käytetään yleensä täydentävänä tallennusmuotona, esimerkiksi back-up-tallennukseen yhteyskatkojen aikana.

  • Paikallinen tallennin on kovalevy/tietokone, joka ei välttämättä tarvitse siirtokaistaa ulospäin. Tosin tällöin operointi tapahtuu paikallisesti, eikä laitteeseen voi liittää muita kuin paikallisia kameroita. Tallennustilaa ei pysty kasvattamaan helposti.

  • Pilvitallennus mahdollistaa sen, että tallennustilaa voi skaalata ja kuvaa voi katsoa mistä vain. Samaan pilvitallennukseen voi liittää useita eri kohteita. Ylläpito ja palvelu tyypillisesti kuukausimaksullisia.

  • Hybriditallennus (paikallinen + pilvi, tarvittaessa myös edge) hyödyntää kaikkien hyviä puolia. Voi liittää samaan pilvipalveluun useita eri paikallistallennuskohteita, ja katsoa tallenteita mistä vain. Järjestelmämäärittelyt ovat turvatussa paikassa tallessa.

 

 

Mitä tulee vaatia VMS-järjestelmältä?

VMS-lyhenne tulee sanoista Video management system, eli suomeksi videoiden hallintajärjestelmä. Järjestelmässä tyypillisesti määritellään kaikki käyttöön sekä käyttäjiin liittyvät asetukset, sekä sieltä myös katsellaan reaaliaikaista kuvaa tai tallennetta. 

Erityisesti ammattimaiseen käyttöön tarkoitettu kameravalvontajärjestelmä tulee valita huolella, koska sen avulla tehdään turvallisuusvalvontaa tai prosessien ohjaukseen liittyvää työtä todennäköisesti pitkälle tulevaisuuteen. Investoinnin on siis osuttava maaliin myös tulevia tarpeita huomioiden, koska järjestelmästä toiseen vaihtaminen voi olla turha ja hintava kuluerä, jos rajalliset ominaisuudet tulevat vastaan jo hyvin nopeasti.

Kun videoiden hallintajärjestelmiä vertaillaan, kannattaa ottaa huomioon jo alusta pitäen järjestelmän kyky skaalautuvuuteen ja erilaisten laitteiden liitettävyyteen, jotta tulevaisuuden laajennustarpeet eivät muodostu pullonkaulaksi. Jos organisaatiosi toiminta kasvaa, perustatte uusia toimipisteitä tai kamerajärjestelmää halutaan muista syistä päivittää, on tärkeää, että VMS-järjestelmän puolesta se on helppoa toteuttaa.

👍 Lue lisää VMS-järjestelmien valinnasta ja tutustu listaukseen.

 

 

.muokattava300

 

Lataa opas sähköpostiisi

Opas kameravalvonnan hankintavinkeistä

Ota talteen nämä vinkit pdf-oppaan muodossa, jonka voit myös lähettää muille.

 

Lataa tästä

opas-kameravalvonnan-hankintavinkit_crop