Business Intelligence

Kerää dataa älykkäistä videoista ja johda tiedolla

Analytiikkatiedot helposti hyödynnettävään muotoon

Valvontakamerat toimivat analytiikkaominaisuuksiensa vuoksi sensoreina, joilla voi laskea ihmisiä ja ajoneuvoja, sekä saada hälytyksiä ja reagoida monenlaisiin tapahtumiin.

Videoanalytiikan avulla keräät tietoa ja valvot prosesseja, mutta pelkästään tapahtumien tunnistaminen ei riitä jos tietoa ei koosteta näkymäksi, jonka avulla voi tehdä tilastoja ja havaita trendejä. Päätöksenteon tueksi tarvitaan siis Business Intelligence -näkymä, joka kerää kaiken analytiikkatiedon helposti yhteen paikkaan.

Valvontakameroiden lisäksi Business Intellegence -raportointiportaaliin voidaan kerätä tietoa muistakin sensoreista, kuten IoT-antureista.

 

Business Intelligence

Emsecin Business Intelligence -portaali liiketoiminnan tukena

Emsec Business Intelligence -portaali raportoi kameroiden tuottamaa analytiikkadataa, jonka avulla voidaan tarkkailla reaaliajassa ja pitkän ajan kuluessa esimerkiksi ihmis- ja ajoneuvovirtoja tai tilojen käyttöasteita. 

BI-portaalissa tarkastellaan tapahtumia eri aikajaksoina, niitä voidaan myös laskea yhteen ja vähentää toisistaan.

Esimerkiksi kiinteistön käyttöastetta tutkittaessa lasketaan kaikista ovista sisään tulevat ja pois lähtevät ihmiset. Tuloksena näytetään käyttöaste reaaliajassa tai haluttuna aikana, sekä kerrotaan mitkä olivat käytetyimmät ovet.

Logistiikkakäytössä esimerkiksi moottoripyörät, henkilöautot ja raskaat ajoneuvot voidaan eritellä datassa.

Business intelligence -tieto tukee ja tehostaa yrityksen liiketoimintaprosesseja oikean tiedon pohjalta.

 

Business-intelligence-video-analytics

 

Sertifikaatit ja pätevyydet

 

AT_sertifikaatti TU asiantuntijasertifikaatti (Turvaurakointi) Finnish Cyber Security Certificate Milestone Platinum Partner Suomen vahvimmat_AA_Emsec_Oy FI ISO 9001 FI ISO 14001 Luotettava kumppani

Haluatko lisätietoja tästä palvelusta? 

Varaa itsellesi sopiva aika asiantuntijamme kalenterista. Kerro tarpeestasi ja asiantuntijamme neuvoo sinua.

Tapaaminen on maksuton ja sitoumukseton.